Kesän vaarat (kyyt, sinilevä, lämpöhalvaus)

KYYN PUREMA

Yleisimmin purema kohdistuu koirilla kuonoon, ja kissoilla tassuun, ja alueelle nousee kivulias ja voimakas turvotus yleensä n. 2 tunnin kuluttua puremasta. Joskus puremat ovat ns. kuvia puremia, jolloin myrkkyä ei ole erittynyt ja ei täten aiheuta oireita. Puremiin on kuitenkin syytä aina suhtautua vakavasti, sillä erityisesti kissoille ja pienille koirille purema voi olla hengenvaarallinen. Mikäli epäilet kyyn päässeen puremaan lemmikkiäsi, ole yhteydessä eläinlääkäriin.

Kyytabletti: älä anna lemmikillesi kyytablettia pureman hoitoon, sillä pahimmassa tapauksessa tabletin sisältämä kortisoni voi vaikeuttaa jatkohoitoa eläinlääkärissä. Kyytabletti suositellaan annettavaksi vain, mikäli purema on kohdistunut pään/kurkun alueelle, ja turvotuksesta seuraa hengitysvaikeuksia.

SINILEVÄ

Kaikki sinilevälajit eivät ole myrkyllisiä, mutta pahimmassa tapauksessa sinilevämyrkytys on hengenvaarallinen, sillä myrkyt aiheuttavat akuutin maksavaurion ja keskushermosto-oireita (mm. epileptis-tyyppisiä kohtauksia). Muita oireita on mm. oksentelu, ripuli, lihastärinä ja/tai jäykkyys, väsymys, tai halvausoireet.

Jos lemmikkisi on uinut sinileväisessä vedessä, tulee turkki pestä huolellisesti uimisen jälkeen. Jos epäilet, että lemmikkisi on myös niellyt vettä, ole yhteydessä eläinlääkäriin.

LÄMPÖHALVAUS

Kesähelteillä on erityisen tärkeää muistaa, että koirat ja kissat ovat ihmistä herkempiä lämpöhalvaukselle. Taustasyynä tähän mm. heikompi lämmönsäätely. Erityisesti paksun pohjavillan omaavat rodut, sekä lyhytkuonoiset rodut ovat entistä alttiimpia lämpöhalvaukselle. Muita altistavia tekijöitä on mm. ikä (pentu tai seniori), ylipaino, ja sydän-/hengitystiesairaudet. Lämpötilan noustessa elimistössä pitkäksi aikaa yli 41°C, proteiinit alkavat tuhoutumaan johtaen elinvaurioihin ja pahimmassa tapauksessa lemmikin menehtymiseen.

Lemmikit ja autot: muistathan, että ulkolämpötilan ollessa “vain” n.15°C, auton sisälämpötila suorassa auringonpaisteessa nousee jo yli 40°C:een! Älä siis jätä lemmikkiäsi autoon ilman ilmastointia (IKKUNAN RAOLLEEN JÄTTÄMINEN EI RIITÄ!!)

Aikaisen vaiheen oireet:

  • voimakas läähätys, ääntely
  • levottomuus
  • kuolaaminen
  • punaiset ikenet ja/tai kieli
  • nopeutunut syke
  • oksentelu ja/tai ripuli

Pidemmälle edenneen lämpöhalvauksen oireet:

  • voimattomuus
  • sekavuus
  • heikkous ja kunnon romahtaminen
  • kohtaukset

Kotihoito

Ennaltaehkäisy on paras hoito!

  • Varmista, että lemmikilläsi on jatkuvasti pääsy varjoon ja vesikupille (sisällä ja ulkona)
  • Vältä rasitusta kuumimpaan aikaan
  • Pidä vesipulloa ja -kuppia mukana kävelyillä
  • Muista, että asfaltti polttaa lemmikin tassuja! Jos et itse pysty pitämään kättäsi kiinni asfaltissa, on se liian kuuma myös tassunpohjille (käytä tossuja, tai lenkkeile aamuisin/iltaisin kun pinta viileämpi)
  • Älä jätä lemmikkiä ilmastoimattomaan tilaan
  • Tarvittaessa lemmikin turkin voi kesän ajaksi trimmata lyhyeksi

Jos kaikesta ennakoinnista huolimatta lemmikkisi saa lämpöhalvauksen:

  • Vie lemmikki viileään tilaan, tarvittaessa käytä tuuletinta
  • Tarjoa pieniä määriä vettä, mutta älä pakkojuota
  • Kastele lemmikki vedellä/käytä kasteltuja pyyhkeitä “peittona” – älä käytä kylmää vettä, sillä tämä supistaa pintaverisuonia ja siten estää lämmönhaihtumista, ja mahdollisesti saa lemmikin tärisemään (lisää lämmöntuotantoa)
  • Soita samanaikaisesti eläinlääkäriin/pyydä toista ihmistä soittamaan – jatkohoito klinikalla usein tarpeen